tiistai 24. marraskuuta 2015

neuletutu

Tämän syksyn aikana olen neulonut myös tälläisen hameen neidille.


Ohjeen löysin Teeteen sivuilta, joskin vähensin aloitussilmukoita hurjasti. Lankana Novitan Säde.

Näitä lastenvaatteita on kiva tehdä kun ne tulee niin joutuisasti, muutamassa illassa...

maanantai 23. marraskuuta 2015

leikkiruokaa

Meillä on miehen kanssa yhteisprojekti, nimittäin tuunataan lipastosta leikkikeittö.
Mun osuuteni siinä on lähinnä maalaus ja viimeistely, joten kauheesti en ole siihen vielä koskenut.

Olen kyllä ommellut keittiöleikkeihin essun, hedelmiä ja kaksi kalaa.


Saisiko olla, päärynää banaania, omenaa.. 


...vai sittenkin kalaa?

Kaikki kankaat jämä- tai kierrätyskankaita.

Näitä mä saan syödä monta kertaa päivässä, ainakin jos ulos ei pääse...

perjantai 20. marraskuuta 2015

harmaata

Tällä viikolla on ollut niin harmaata, että lupaamani sadon kuvaaminen on osottatunut hankalaksi. Yleensä otan kuvat puhelimellani, mutta kovin kummosia kuvia sillä ei hämärässä oteta ja kamerani on mystisesti jossakin, kuulemma "ehkä" mieheni repussa... 

No laitan tähän kuvan aiemmin tekemästäni syysistutuksesta.



Ihanaa kun maa on valkoinen, tänään pitkästä aikaa ei tarvinnut tapella ulkovaatteiden laitosta tai yleensäkin ulos menosta, vaan tuo mystinen valkoinen sade oli niin mielenkiintoinen ettei muuta tarvittu:)

Nautitaan siis tästä, niin paljon kuin mahdollista! Mukavaa viikonloppua!

maanantai 16. marraskuuta 2015

syystyttö ja muita kortteja

Sain jokunen viikko sitten kummitytöltäni ihanan yllätyksen. Hän oli askarrellut syksyisen kortin ja mukana oli vielä kerhokuva.
Päätin kiittää postista askartelemalla kortin.
Idean sain joku aika sitten pinterestistä löytämästäni kuvasta.
Korttiin leikkelin tytön vaatteet kartongeista ja piirsin sille kasvot ja taustalle sadepisarat.
Mukaan sujautin vielä heijastimen, niitä ei koskaan ole liikaa...





Tässä yks päiväuniaika askartelin kortin jolle ei vielä ole ilmaantunut vastaanottajaa. Tämä sopisi ehkä parhaiten uuteen kotiin muuttaneelle...




Toinen kummityttöni täytti 8-vuotta ja hänelle askartelin pöllökortin.



Lisää tämän syksyn "satoa" tulossa vielä tällä viikolla;)

kauluri

Neuloin neidille kaulurin muiden viininpunaisten asusteiden lisäksi. Mietin aluksi ihan tavallista kauluria tai kaulaliinaa, mutta kaulurin pukeminen sotkee helposti tukan ja kaulaliina taas ei välttämättä sovellu noin pienelle. No päädyin tälläiseen kauluriin kun olin aikani selaillu nettiä.



Lankana on Novitan Rose, ja napit löytyi omasta jemmasta. Loin 4:sen puikoilla 31s ja neuloin helmineuletta 48cm. Sitten tein kaksi napinläpeä ja neuloin vielä 2cm. Lopuksi napit kiinni ja kauluri on valmis!

Enää odotellaan vain niitä pakkasia...

lauantai 7. marraskuuta 2015

isänpäivän viettoa

Askarreltiin tytön kanssa yhdessä kortit isille ja vaarille. Tein neidin taideteoksesta kaksi korttia. 


Tänä vuonna olin laiska ja annettiin vain ostolahjat...

Leivoin sentään aamupalalle pekonimuffinssit Pirkka-lehden ohjeella. Tuli ihan hyviä, mutta todella rasvasia ja omaan nenään otti tuo käry aikas pahasti..


Mukavaa viikonalkua!

maanantai 2. marraskuuta 2015

viininpunaisesta neulottua

Olen hurahtanut taas neulomiseen, ostin paikallisesta sekatavarakaupasta langat loppukesästä omaan neuletakkiin ja siitä jäi yli melkein kaksi kerää joten, viime viikolla neuloin tytölle pipon ja tumput.



Lankoina Novita Rose ja Seitsemän veljestä.
Pipon tein kahteen kertaan, ohjeena mulla oli Novitan neulottu baskeri, mutta jo ekassa versiossa vähensin silmukoita 68s:aan. Se ei riittänyt vaan piposta tuli mullekkin liian iso. No koska aloitussilmukoita on vain 48, on pipo siis lähes täysin oma versio..
.

 Tumput neuloin ihan "omasta päästä". Näissäkin silti kokeilin jotain uutta, nimittäin en ole koskaan aiemmin neulonut peukaloa peukalokiilalla.


Ja vielä kuva siitä neuletakista, surkea äkkiä napattu kuva (tyttö heräsi just samaan aikaan päikkäreiltä ja huusi kuin...). Lankana siis tuo Novitan Rose ja ohje Dropsin pitsineuleinen pyöröjakku. Oon tullu vanhaksi kun saan neulottua yhden syksyn aikana itselleni neuleen, ja vielä kohtuu ohkasilla puikoilla... Siinä sivussa vielä muutakin pientä...

Lankaa jäi vieläkin, vuorossa olisi kauluri neidille ja ehkäpä vielä sukat...

Aurinkoista maanantaita!