tiistai 27. toukokuuta 2014

pitsipöksyt

Kesä ja kesän ensimmäiset helteet takana, oli aikas rankkaa ainakin meidän neidille.
Ompelin mekon alle puettavat pitsipöksyt. Kangas on Eurokankaasta, kaava on omastapäästä kehitelty.

Niin siistiä kyllä, kun meillä nukutaan nykyään päikkäreitä, ilman syliä tai vaunujen hyssytystä!

tiistai 20. toukokuuta 2014

imetyspaita



Miehen isyysloman aikana oli aikaa ommellakin ja siihen pystyi paneutumaan lähes sata prosenttisesti.
Ompelin Eurokankaasta ostetusta trikoosta itselleni imetyspaidan, kehittelin mallia itse, pohjana perus T-paidan kaava.


Etukappale on kaksinkertainen, alla ns. painiaselkä (oli vissiin erikoisen näköinen kun sovittelin keskeneräistä etukappaletta, ja kaiken lisäksi totesin ettei reijät ole tarpeeksi isot... Miehen ilme oli...:)) 
Mutta lopputuloksesta tuli ihan näppärä. Ainut miinus on, että kietaisukappaleet solmitaan selkään ja se on hiukan hankalaa lapsi sylissä. Enkä osannu tehä sopivan kokosta, vaan paita on turhan leveä. Ens kerralla jatketaan tuotekehittelyä.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

1. hääpäivä

Meillä oli sunnuntaina 1.hääpäivä. Päästiin ihan kahestaan viettämään sitä iltasella, käytiin syömässä eväät käärmeskalliolla, pieni sade ei tunnelmaa latistanu, ja välillä paistoi aurinkokin. Paljon on meidän vuoteen mahtunut, toivottavasti tästä tulevasta vuodesta tulee vähän vähemmän tapahtumarikas:)

maanantai 12. toukokuuta 2014

ristiäiset

Neidin ristiäisiä vietettiin viikko sitten viikonloppuna. Kaikki meni tosi hienosti, neitikin vain nukkui:)


 Tälläiset pienet kimput sidoin tarjoilu-, sekä kastepöytään. Kimpuissa ei ollut muuta kuin ruusuja ja iso krysanteemi.


 Yhdistettiin pienet pöydät yhdeksi ja keskelle laitettiin joskus Ikeasta ostetut paneeliverhot ja valkoinen sifonki. Seitsemän pulloa joissa neljä ruusua ja kolme krysanteemia vuoronperää. Pullojen väleissä oli tuikkukipot.


Kastepöytä.


Tarjoilupöytä. 
Lähestulkoon kaikki tehtiin itte, sisko ja äiti auttoi hurjasti, kiitos heille!

Lähikuvaa vielä täytekakusta.

Ilman apua ei olisi näitä juhlia varmaan saatu järjestettyä, IS
so kiitos kaikille teille, ja tietenkin myös vieraille jotka tekivät juhlasta juhlan!