keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Lastenhuone

Heippa!

Tällä kertaa sisustusta ja remontointiakin vähän.Tässä yksi ilta viimeisteltiin parin päivän urakka. Tehtiin lastenhuoneen romunurkasta tytöille nukkumisnurkka.

Irrotettiin varastohyllyt ja siirrettiin ne ja romut toiseen paikkaan.

Seuraavana päivänä maalasin kaksi seinää valkoiseksi. Ja jatkettiin yhteispelillä tapetoinnilla. Lopuksi naputtelin vielä listat takasin.

Tietysti kun jotakin uutta huoneessa tehdään niin tämä emäntä pistää sitten koko huoneen järjestyksen uusiksi. Kurpitsakin muutti lastenhuoneeseen.



Vauvakortit

Tänään askartelin kolme vauvaonnittelu-korttia varastoon.
Aiemmin maalasin sokerivedellä paperia ja nyt leikkelin niistä vaunut, liimailin ja piirtelin.
Nyt odottaa vain saajaansa.
Kaikki materiaali löytyi valmiiksi kaapeista, varmaankin kaikki Prisman valikoimista.


tiistai 3. huhtikuuta 2018

4 vuotta!

Meidän esikoinen on neljä vuotias! 
Hän osasi jo haluta erilaisia kakkuja, toiveet vaihtui muutaman viikon välein. 
Toteutin toiveista ensimmäisen, nimittäin Anna ja Elsa kakun. Mukaan pääsi myös muut Frozen-hahmot.



Näistäkin synttäreistä on vierähtänyt jo tovi.
Nyt täällä odotellaan että lumet sulaa ja päästään kevät puuhiin ulos!

Aurinkoista kevättä!

tiistai 23. tammikuuta 2018

2 vuotta!

Kanerva täytti sunnuntaina 2-vuotta!
Tälläiseltä näytti kahvi(mehu)pöydässä.


Pikku prinsessa puhalsi komeasti kynttilät ja oli ihan elementissään pienen alkujännityksen jälkeen.
Ihana seurata kuinka onnellisia pienet ihmiset voikaan olla kun (lähes)kaikki tärkeät ihmiset ovat koossa.

Mä oli ommellut ja virkannut vähän lahjoja, niistä kuvia jahka kerkiän kuvaamaan:)

jouluna

Joulu on ohi ja uusi vuosikin jo pitkällä. 
Melkeinpä jo perinteisesti osallistuin jouluruokien laittoon leipomalla. 
Leivoin hyydykekakun ja piparitorttuja kinuskikissan tapaan. Tosin kakkua vähän muunsin, tein erilaisen pohjan ja kuorrutteessa käytin aiemmin kokeilemaani ohjetta.


Tänä vuonna neuloin ja huovutin kaikille meidän kummilapsille tossut.


Nämä mustat tossut lähtivät jo marraskuun alussa matkaan ja tuli kuvattua paremmin kuin muiden tossut.


Tässä muiden tossut yhdessä kasassa.

Ihanan pirteä pakkaspäivä tänään, tänne tulossa synttärijuttuja...

Palaillaan siis!

tiistai 19. joulukuuta 2017

Kurpitsa sai nimen

Meidän pikkumiehen ristiäisiä vietettiin kolmisen viikkoa sitten.

Lähes kaikki tarjottavat tehtiin itse. 
Äiti ja sisko oli isona leivonta apuna. Myös vaari ja isäntä tekivät suuren työn, jotta saatiin ihana juhlapäivä. KIITOS!

Tässä muutama kuva tarjoomisista.








Ihanaa joulun odotusta!

perjantai 17. marraskuuta 2017

vauvalahja


Tänä syksynä onkin ystäville tullut vauvoja. 
Eräälle Pikku miehelle lähti tälläinen vaunuverho paketissa.


Purjerenkaat ja monitoimirenkaita ostin silloin aiemmin useamman verhon tarpeeksi.
Kankaat on mistäs muualta kuin Eurokankaasta..

Näitä vaunuverhoja on kiva ommella, juuri sopiva ompelutyö lastenhoidon lomassa. Yksi ompeluhetki ja taas jaksaa touhuta:)

Mukavaa marraskuun loppua!