sunnuntai 9. marraskuuta 2014

taiteilua isänpäiväksi

Tein maizenasta syötävät sormivärit

5dl vettä
1 1/4dl maizenaa
3rkl sokeria
1tl suolaa
elintarvikevärejä

Kiehautetaan tai lämmitetään kattilassa kunnes sakeutunut.

Mulla ei ollut kuin keltainen ja punainen väri, kokeilin myös mustikkaa(ensimmäinen vasemmalla). Mustikasta tuli aikas hailukka olisi varmaan pitänyt laittaa paljon enemmän mehua..


Meidän neiti on vielä vähän turhan pieni taiteiluun, lähinnä noi lautaset oli kiinnostavampia, ja paperin rypistely:) Hauskaa silti tuntui olevan.


Tälläiset kortit siitä sitten syntyi, isälle ja vaarille.


Mukavaa isänpäivää kaikille!

torstai 6. marraskuuta 2014

patjojen suojus

 Meillä on pikkuhuoneessa laveri ja siinä kaksi vaahtomuovipatjaa. Tähän asti niiden päällä on ollut päiväpeitto, mikä on toiminut aika huonosti, koska se ei pysy paikallaan, eikä sitä oikeen saa imuroitua. 

Ompelin patjan päällisen Eurokankaasta ostetusta huonekalukankaasta.


Päällisen toinen pää on halki ja siinä tarra. Nyt patjat pysyy laverilla siististi ja ne on silti käytettävissä vielä erillisinäkin.


Sisustusintoa teillekkin lukiat! Me nuhanenät jatkamme tuohujamme...

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

vessan allas"kaluste"

Jonkun aikaa muhi päässä ajatus siitä, että jotkut ovet ja hyllyt vessaan olisi saatava. No liukuovet olisi ollut ainut vaihtoehto, mikä noin pieneen koppiin olisi sopinut. Pikaisen googlauksen ja hintojen vertailun jälkeen huomasin, ettei ovet tule kysymykseen, ainakaan tällähetkellä.


Vessa on aikas sekavan näköinen.


Onhan meillä sitten toi Ikea tossa aikas lähellä, ja siellähän on verhokiskoja ja paneeliverhoja. Niistä sitten syntyi meille ovet ja mikä parasta kukkaro antaa myöden vaihtaa "ovet" vaikka joka vuodenajan mukaan!


Muutos on aikas hurja:D 

Ja hintaahan tuolle ei tullut kuin murto-osa liukuovien hinnasta.
Hyllyt täytyy vielä nikkaroida, sitten saadaan toi tasokin tyhjäksi...

torstai 23. lokakuuta 2014

rattaat

Tammikuussa kirjoittelin meidän vaunuista, silloin joku kyseli näistä rattaista ja nyt siis vuorossa nämä Emmaljungan rattaat.


Aluksi hiukan näiden historiaa.
Kävin aikanaan käsityökoulua ja ollessani 8.luokalla kävimme kierrätyskeskuksessa ja saimme sieltä ottaa mitä vain, tehdäksemme niistä jotain uutta. Minun valintani ei ehkä ollut kovin mielikuvituksellinen, mutta työtä ja haasteita riitti.


Saadessani nämä, rattaat olivat likaiset ja pölyiset. Vain jostakin kankaan taiteesta näki rattaiden alkuperäisen värin, tummansininen, kangas oli samettia.


Ihan hyvin ovat säilyneet vuosia vanhempieni autotallissa, nyt ovat olleet muutaman kerran päiväkävelyllä meidän matkassa.

Mukavaa pakkaspäivää!

perjantai 3. lokakuuta 2014

kirjafriikin lamppu

Meidän vessasta puuttui lamppu ja halusimme sinne jotain hiukan persoonallista.
Ikean reissulta käteen jäi lampun pidike. Kirjasta Ideoi ja toteuta kotoisa maalaistyyli sain idean tälle valaisimelle.


Rautalangasta taivuttelin kolme eri kokoista rengasta ja 8 koukkua. Suurimpaan renkaaseen tein sakarat ja keskelle pienemmän renkaan, jonka pujotin varjostimen paikalle. (Superhuono kuva mutta jos nyt vähän näkis...)


Tässä vielä kuva rautalankavirityksestä.


Vanhasta kirjasta revin 4cm leveitä suikaleita, joiden alapään revin epätasaiseksi ja yläpäästä taitoin noin kaksi senttiä.


Erikeepperillä aloitin suikaleiden liimaamisen alimmasta rinkulasta, vieriviereen ja jatkoin ylimpään. Suurimpaan renkaaseen tein lopuksi vielä lyhyemmät suikaleet jotka kiharsin hieman kynän ympärille pyöräyttämällä.


Mielestäni tuli aikas hauska valaisin ja sopii tuonne meidän vessaan.. Lisää vessasta tulee tänne lisää kunhan saadaan sinne vähän kaappeja aikaseksi, tai jotakin ideoitua!


torstai 2. lokakuuta 2014

vauvan neuletakki

 Nyt on ollut neuletakki-viikot, ja kovan onnen neuletakit...
Halusin neuloa täksi syksyksi neidille vähän paremman neuletakin.

Kätköistäni löytyi ruskea 7Veljestä-lanka ja ohjeen mukaan 150g kokoon 6-9kk riittäisi. Eipäs riittänytkään, piti vähän purkaa ja neuloa toisella värillä yläosa.


Ohje on Drops Desing- sivuilta. 
Olen aikas malttamaton (heti pitäs tulla valmista) en neulo mallitilkkua, IKINÄ. Siitähän sitten tulee seurauksia, niin nytkin. Aluksi neuloin koon 6-9kk silmukkamäärällä, kuvioneuloksen puoleenväliin, ja totesin että takista oli tulossa parivuotiaalle sopiva. Purin työn ja tein koon 1-3kk silmukkamäärällä uudestaan, pituudet otin koosta 6-9kk.


Napit on paikallisesta sekatavarakaupasta, samoin kuin vaaleampi 7Veljestä-lanka.


Lopuksi vähän poseerausta.:D



tiistai 30. syyskuuta 2014

hienostelua taaperolle


Tämän neuletakin neulomiseen vierähtikin hiukan enemmän aikaa... Melkein seitsemän vuotta!
Ajatuksena silloin oli neuloa tästä tuoreelle kummitytölle yksivuotislahja, en saanut valmiiksi. Muutama vuosi myöhemmin sain toisen kummitytön ja taas kaivoin työn esille, sain tehtyä yhtä hihaa lukuunottamatta valmiiksi. Tänä syksynä kaivoin jälleen kerran takin esille ja aloitin työn. Taaskin meinas jäädä kesken koska, lanka loppui. Onnekseni äidilläni oli samaa lankaa kätköissä ja sain vihdoin valmiiksi! Kiitos hänelle!

Mallin ohjeen olen kopioinut jostakin käsityölehdestä (Suuri Käsityö tai Moda) ja lankana on Novitan Nalle.

Nyt on aika viikata takki kaappiin ja odottamaan neidin kasvamista... Jee, yksi työ vähemmän nurkissa;)