maanantai 8. helmikuuta 2016

kanelipulla

Mun on jo pitkään tehnyt mieli leipoa pullaa ja lauantaina heräsin Vadelman kanssa vähän muita aiemmin ja päätin toteuttaa aikeeni.


Viime viikolla ilmestyi uusi Maku-lehti ja siinä oli pullajuttu. Kokeilin siis mulle uutta tapaa leipoa pullaa, juurimenetelmällä.

En taida enää muulla tavalla leipoakaan, sen verran kuohkeita ja hyvin nousseita näistä tuli.

Leivottekos te usein pullaa, ja onko teillä jokin lemppariresepti?

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

lasten "kirjasto"

Täällä taas!

Vauva rinnalla ja onnellinen isosisko isän kanssa ulkoilemassa, sekä ruoka hellalla...
Mikäs sen parempi hetki pienelle päivitykselle.


Leikkimökistä löytyi kolme pientä kuormalavaa. Niistä oon haaveillut jo pitkään hyllyjen askartelemista. Pari viikkoa sitten kannoin kaksi niistä kylppäriin kuivumaan. No enhän mä niitä sitten itse kerenny tekemää, mutta eilen mies ne sitten nikkaroi.


Vähän lisää lautaa ja muutama naula. Vielä hiomiset päälle ja lastenkirjasto on valmis!
Pikkuhiljaa tää pikkuhuonekin taas järjestyksessä, ainakin iltaisin:)

maanantai 11. tammikuuta 2016

pikkureppu

Loppuvuoden viimisiä töitäni oli saada tämä reppu valmiiksi. Tein tämän Pinterestistä löytämääni kuvaa matkimalla. Reppu on virkattu puuvillalangalla.


Loppusilaukseksi vähän satiininauhaa. 
Langan ostin tosta paikallisesta sekatavarakaupasta, ja  tietenkin kaikki vyötteet on hävinnyt (ne ei pysy meillä kuin hetken, jos lanka jää johonkin...)


Ihanaa alkanutta vuotta!!



P.S. Meillä jännitetään edelleen:)

maanantai 28. joulukuuta 2015

joulukakku

Tänä jouluna ollaan saatu nauttia valmiista joulupöydästä.

Leivoin vain anopille joulutorttuja ja vanhemmilleni kakun.
Joulutortut tein valmistaikinasta ja hillosta, enkä edes ottanut niistä kuvaa, mutta kakusta nappasin.


Kakku on tehty Kinuskikissan Muscovado-jäätelokakun ohjeella.
Päälle lisäsin puolukan ja mustikan varvut.

Kakku oli minusta todella hyvää, kannattaa kokeilla!

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

"Piparin tuoksua...

tonttujen juoksua,
siinäkö joulu on?
Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta,
siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan"


Rauhallista joulunaikaa!

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

kortteja

Löysin joulutarroja etsiessäni nämä vauva-aiheiset tarrat ja askartelin niistä kortit pikkuisille.
Ripustin vaatteet narulle ja sisäpuolelle kirjoitin runon.


Pikkuveljeni täytti 18-vuotta ja hänelle askartelin autoaiheisen kortin. Hahmo on kätköistäni löytynyt puinen koriste. Taustaksi leikkasin palan muumitapettia.


Joulu alkaa olla jo ovella, viimeisiä lahjoja pitäisi käydä hankkimassa. Onneksi jo muutaman on saanut jo toimitettuakin... Aika mukavaa aikaa, salaisuuksia ja pientä jännitystä. Jännitystä varsinkin, ollemmehan saamassa todella ison lahjan, toivottavasti jälkijunassa;)


tiistai 24. marraskuuta 2015

neuletutu

Tämän syksyn aikana olen neulonut myös tälläisen hameen neidille.


Ohjeen löysin Teeteen sivuilta, joskin vähensin aloitussilmukoita hurjasti. Lankana Novitan Säde.

Näitä lastenvaatteita on kiva tehdä kun ne tulee niin joutuisasti, muutamassa illassa...