lauantai 24. tammikuuta 2015

lauantai kahvittelut(mehuttelut)

Pyydettiin tänään meille ystäviä iltaa istumaan.
Olipas mukava saada taas vieraita ja leipoa!

Tässä pari kuvaa tarjottavista.


Suklaatoffeekuppikakut






Mukavaa viikonloppua!

täytekakkua ja juhlintaa

Isäni 50-vuotissynttäreitä juhlittiin viime lauantaina. Lupauduin tekemään juhliin täytekakut. Niissä olikin sit taas epäonnea matkassa, no lopulta päätyivät syötäväksi mutta aivan erinäköisinä kuin piti...


Kakussa oli kahta makua, toffeeta ja puolukkaa, tykkäsin, samoilla mousseilla voisi tehdä toistekin. Päälle tein toffeekuorutteen ja siihen maalasin puolukanvarpuja, no se toffee ei toiminut ja jouduin kaapiin sen pois ja korvaamaan rahkakermalla.


Kakkukoristeeksi tein sokerimassasta ukkelin joka istuu kannon päällä ja jonka jaloissa on puolukoita täysi ämpäri. Koriste kärsi kuljetuksessa ja jouduin sitä hiukan korjaileen..


Sen verran hauska oli ukkelia muovailla että varmasti kokeilen uudestaan!

torstai 15. tammikuuta 2015

jugurttimukikakku

Kertokaahan jos kyllästytte näihin mukikakkuihin!



Neljäs kokeilu: Jugurttimukikakku (ohje kirjasta)

2 rkl voita
1 kananmuna
4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 tl maustamatonta jugurttia
6 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Kuorrute&koristelu

2 1/2 tl tomusokeria
6 rkl punaisia marjoja (minulla mansikoita)

Sulata voita kulhossa 20 sekunttia mikrossa.
Mukissa: Vatkaa yhteen järjestyksessä kananmuna, sokeri, vaniljasokeri, jugurtti, jauhot, leivinjauhe ja voi.
Kypsennä mikrossa 1 minuutti 40 sekunttia (800W). 
Siivilöi pinnalle tomusokeria ja koristele marjoilla/marjakastikkeella.




keskiviikko 14. tammikuuta 2015

makuuhuone

Meidän makuuhuonetta en olekkaan täällä ennen esitellyt, johtunee siitä etten tykkää sen värimaailmasta, oikeestaan seinien väristä. Vaaleansininen ei ole ollenkaan mun juttu. On noihin nyt jo tottunut mutta, siltikin..



Uudet lamput ostettiin Ikeasta, piti jotain ostaa kun palautettiin matto, joka olkkaariin ostettiin ja mikä ei ollenkaan ollut hyvä... No joo ei olis tarvinnut lamppuja ostaa kun ostettiin me vähän muutakin pientä, niistä lisää myöhemmin. On noi lamput silti paremmat kun edelliset ja kattolamppua meillä ei ollut ollenkaan...


Jaahas, palikkaleikit odottaa jälleen!

perjantai 9. tammikuuta 2015

kinkkumukiherkku

Kirjoitetaanpas ohje noihin kinkkumuki"kakkuihin" a:n toivomuksesta!
Kiitos a kommentistasi!

AINEKSET:

1 kanamuna
1 hyppysellinen suolaa
1 hyppysellinen mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
1 (tasainen) rkl jugurttia
5 (tasaista) rkl
1 1/2 tl yrttimaustettua sinappia
2/3 tl leivinjauhetta
2 rkl pieniä kinkkuakuutioita
(persiljaa)

Mukissa: Vatkaa yhteen järjestyksessä kananmuna, suola, pippuri, oliiviöljy,jugurtti, sinappi, jauhot, leivinjauhe ja kinkku.

Lisää pinnalle muutama kinkkupala ja hieman sinappia.

Kypsennä mikroaaltouunissa 1 minuutti 20 sekunttia (800W).

Lisää heti kypsennyksen jälkeen mukiherkun päälle muutama kinkkukuutio ja nokare voita sulamaan, ja jos hiukan haluaa nätimmät niin vaikkapa pieni persiljan oksa...



P.S.T. Ohje on vain yhteen mukikakkuun, jos teet useamman, paistoaika ainakin meidän mikrossa tuplaantui. (Teimme 2kpl)

Niin ja jos taikina meinaa kiehua yli, avaa mikron luukku ja anna laskeutua, jatka paistoa. (Suurempi ongelma ilmeisesti makeilla kakuilla). Tällä ohjeella, meillä Teeman mukissa mukit jäi hiukan vajaaksi.


Ihania herkutteluhetkiä!

tiistai 6. tammikuuta 2015

mukiherkkuja


JuJu-kirjakerhossa oli kuukaudenkirjana Mukiherkkuja kirjat. Tykästyin noihin mukikakkuihin aiemmin ja pitihän nuo kirjat saada itselle.
Ja tietenkin myös kokeilla...



Makeat mukiherkut.
Mieheni leipoi nämä sitruunamukikakut.



Suolaiset mukiherkut.
Minä vuorostani leivoin nämä kinkkumukiherkut.


Makeat ovat hyvin makeat, mutta hyvää, liiankin. Ja noi suolaiset olivat todella kinkun makuiset ja koska tein ne joulukinkun jämistä niin ne ei enää niin hyvin maistunut vaikka hyvää olikin...


Mukavaa tavallista arkea!

maanantai 5. tammikuuta 2015

melkein loppiainen

Loppiaisen aattoiltana on mukava palata vielä kerran joulun tunnelmiin.

Tässä pari kuvaa meidän joulusta. Me oltiin ihan vaan kotosalla ja saatiin meille käymään sukulaisia kahtena päivänä.







Tänä jouluna käsintehdyt joululahjat jäi todella vähiin. Sain neulottua vain miehelle kaulaliinan (jonka aloitin jo edelliseksi jouluksi...) ja pipon. Pipon ohje on DROPS Desing:n sivuilta raidoituksen tein kuitenkin "omastapäästä". Kaulaliinankin tein ohjeesta, mutta en muista missä tuo ohje oli... Varmaankin Suuri Käsityö-lehdessä.




Väkerryksien täytteistä alkanutta vuotta 2015!!